perjantai 29. lokakuuta 2010

Sopeutuvuus

Päivi Räsänen toivoisi että Suomeen valikoitaisiin ensisijaisesti vainottuja kristittyjä pakolaisia, sillä hänen mielestään vainotut kristityt sopeutuisivat hyvin suomalaiseen kulttuuriin ja yhteisöön.
Valtaosa suomalaisista on maallistuneita tapaluterilaisia, jotka poikkeavat hyvin vähän agnostikoista ja ateisteista. En näe miten ihmiset, jotka ovat valmiita kuolemaan uskontonsa vuoksi, sopeutuisivat kulttuuriimme paremmin kuin muutkaan ääriuskonnolliset ryhmät.

tiistai 26. lokakuuta 2010

perjantai 22. lokakuuta 2010

Parasta ennen 2002?

Puolet 1. vuosiluokan opiskelijoista tiesivät että Suomen entinen rahayksikkö oli markka. Miksi joku, joka ei mahdollisesti vielä edes ollut syntynyt kun euroon siirryttiin, tietäisi mikä on markka? Ensimmäisellä Suomen historiaa käsittelevällä kurssilla varmasti selviää sekin. Myös huikea 239 osallistujan otanta antaa arvoa tälle tutkimukselle.

torstai 21. lokakuuta 2010

Ristiriitaista

Nokian tulos parani ja kurssi lähti nousuun. Nokia vähentää 750, 800 tai 850 työntekijää Suomessa. Nokian liikevoitto pieneni (vai oliko se sittenkin kasvoi). Voin vain kuvitella mitä uutistoimituksissa on tapahtunut viimeisen puolen tunnin aikana...

Holistinen kanta

Herra Fryckman on selkeästi mies sanojensa takana ja kieltää Raamatun osittelemisen. Voimme siis odottaa häneltä aloitteita joilla korjataan Suomen valtion ja luterilaisen kirkon sairaalloinen maallistuminen ja johdatetaan kansa jälleen kristillisten arvojen äärelle. Mistä ensimmäinen askel? Orjuus vai näkövikaisten pappien kivittäminen?

Tahra imagossa

Prinsessa Madeleine julkesi tupakoida julkisesti. Nyt on vähintään koko imago pilalla. Sietäisi tulla erotetuksi kuningasperheestä ja iskeä muutaman miljardin kruunun sakot, oppisipahan olemaan. Muissa aiheissamme tänään, Tanskan prinsessa Mary kävi WC:ssä; tietojemme mukaan julkinen inhimillisyyden osoitus on kiristänyt paparazzien ja prinsessan välejä.

Päättämättömyys

Yhdysvaltain liittovaltion valitustuomioistuin työnsi homot takaisin kaappiin. Päätös ei yllättänyt varmaankaan ketään, onhan "one nation under God" jo surullisen kuuluisa tasa-arvokysymyksissä. Jännittävämmäksi kysymykseksi mielestäni nousee, miksi kukaan haluaisi palvella Yhdysvaltain armeijassa.